Perustuen aineen kyvyn saada elektroneja, se voidaan luokitella vahvoihin hapettimiin, kohtalaisiin hapettimiin ja heikkoihin hapettimiin kuvaamaan karkeasti sen suorituskykyä redox-reaktioissa. Tämän luokituksen raja on kuitenkin epämääräinen. Joskus raja perustuu happeen (O2/H2O, E∅=1.229V [2]) ja rauta-ioneihin (Fe3+/Fe2+, E∅=0.771V [2]). Lajit, joiden hapetuskyky ylittää hapen, ovat vahvoja hapettimia, rauta-ioneja heikommat ovat heikkoja hapettimia ja välissä olevat ovat kohtalaisia hapettimia. Vaarallisuusasteen mukaan ne jaetaan primäärisiin hapettimiin ja sekundaarisiin hapettimiin.
Hapettimet luokitellaan kemiallisen koostumuksensa mukaan epäorgaanisiin ja orgaanisiin hapettimiin. Ne voidaan myös luokitella kolmeen luokkaan hapetusreaktioon tarvittavan väliaineen mukaan:
(1) Happamat hapettimet (esim. vetyperoksidi, peretikkahappo, natriumdikromaatti, kromihappo, typpihappo, kaliumpermanganaatti, ammoniumpersulfaatti).
(2) Hapettavat aineet emäksisessä väliaineessa (esim. natriumhypokloriitti, natriumperkarbonaatti, natriumperboraatti, kaliumperboraatti).
(3) Hapettavat aineet neutraaleissa väliaineissa (esim. bromi, jodi).
